Hey hey we're not The Monkees

Moroder puussa

2010-03-25T11:14:00.015+02:00

Goldfrappin maanantaina julkaistu Head First on soinut lähiympäristössäni nyt muutaman päivän, ja tunnen itseni hieman huonoksi ihmiseksi pitäessäni siitä enemmän kuin muista tänä vuonna julkaistuista albumeista. Sori Marina.

Miksi? Goldfrappin gloria sielussani perustuu edelleen debyytti Felt Mountainiin (2000), joka on edelleen itse suuruus ja parhaus. Kymmenen vuoden perspektiivillä tarkastellen huomaa kuitenkin selvästi, että osa albumin suuruudesta muodostuu Felt Mountainin jälkeen tulleiden albumeiden vaihtelevuudesta. Eräällä tapaa Black Cherryn (ja Supernaturen) sekä Felt Mountainin (ja Seventh Treen) naittava Head First on hieman yllätyksetön.

Kappaleiden tuotannossa kuuluu erittäin vahva kasariklangi; Giorgio Moroder nousee mieleen useammasta kuin vain yhdestä kappaleesta. Muulloin päässä kummittelee Vangelis, Pat Benatar ja Pink Floyd (!) .

Onko Head First sitten kahden ääripään jälkeistä hienosäätöä, vaiko dementian ensioireet levylautaselle laitettuna? Vaikea sanoa, mutta kappalemateriaaliltaan albumi on poikkeuksellisen kypsä. Vaikka Will ja Alison toistavatkin paikoin itseään, on lopputulemassa kuitenkin julmasti enemmän substanssia kuin vaikkapa Ellie Gouldingin kaihosilmäisyydessä.

Christine Aguileran Bionic muuten julkaistaan 26.4.

Bionic Aguilera

2010-03-19T12:36:00.016+02:00

Sia on australialainen singer-songwriter joka näyttää aivan Kaisa Varikselta. Siaa ja minua erottaa todennäköisesti jonkinlainen kulttuurien välinen kuilu, sillä kun näin Sian The Girl You Lost to Cocaine -kappaleen videon, minusta tuntui että välillemme ei voi koskaan muodostua kovin sydämellistä suhdetta.

Christina Aguilera sen sijaan on Siasta innoissaan. Hän on kirjoittanut Sian kanssa neljä ihanaa kappaletta, jotka tulevat sisältymään Chrisun tulevalle Bionic-albumille. En tiedä olisinko tästä innoissani, sillä samaan syssyyn Chrisu kertoi hyllyttäneensä yhdeksän DJ Premierin kanssa synnyttämäänsä teosta, eikä niistä Goldfrappin kanssa äänitetyistäkään ole mitään kuulunut. Ladytronin kanssa kävi toivottavasti paremmin.

Christina Aguileran tyylistä voi olla montaa mieltä; kiistaton tosiseikka kuitenkin on, että Aguilera on eräs vuosisatamme taitavimmista pop-laulajista. Vuodesta 1998 valmisteilla olleen Bionic-albumin olisi aika lunastaa Aguileran paikka myös RnB-yleisön ulkopuolella.

Marinaa ja Timantteja

2010-03-10T19:14:00.018+02:00

Voihan nenä. Ellie Gouldingin Lights ei ollut suoraan sanoen kovinkaan erikoinen albumi. Alkuvuoteen keskittynyt uuden musiikin tulva on tosin saattanut pirstoa herkkää fokustani. Palannen asiaan.

Kovinta kilpahenkisyyttä Ellietä kohtaan osoittaa Marina and The Diamondsin samoihin aikoihin ulos putkahtanut The Family Jewels -debyytti: Marina osaa kiekua kuin Kate Bush, ja Greg Kurstinin sekä Pascal Gabrielin kanssa on syntynyt pelottavan polkkahenkistä materiaalia. Tykkään!

Epävarmuustekijänä maailmaan ilmestyy maaliskuun lopulla vielä iki-ihanan Goldfrappin uusi Head First -lätty. Ensimmäisen singlen perusteella Will ja Alison koettavat yhdistää Felt Mountainin ja Seventh Treen turpeentuoksua Supernaturen ja Black Cherryn elektroniikkaan. Odotukset ovat jälleen korkealla!

Sinkkuna julkaistu Rocket on mukava biisi, mutta minua häiritsee suuresti The Crashin Still Aliven mieleen tuova synariffittely. Joka tietysti tuo edelleen mieleen Van Halenin Jumpin. Nostalgista.

Puolivuotispäivitys ja muuta mukavaa

2010-02-04T17:53:00.016+02:00

Edellisestä blogipäivityksestä onkin näköjään kulunut lähes puoli vuotta. Ja kuinka vauhdikas puolivuotinen tuo onkaan ollut!

Viime episodin jälkeen minulle nimittäin paljastui, että Little Boots onkin todellisuudessa väljähtynyt naapurintyttö joka soittelee pianoa ja käy äitinsä kanssa elokuvissa. Tyly totuus paljastui Victorian nettiin lataamista videoista sekä Twitter-päivityksistä. Kuinka alkeellista.

Tänään kerroin Victorialle että aion pistää suhteemme määrittelemättömän pituiselle tauolle.

Elo Ladyhawken kanssa puolestaan on ollut kuin samettia. Phillipa ei itse lataa videoita YouTubeen, vaan hänellä on varmaankin tuota työtä varten hankittu kovapalkkainen assistentti. Videoilla Pip juo vodkaa ja esittelee mukavasti kehittyneitä etuhampaitaan. Pipin äidistä en ole kuullut sanaakaan. Hauskaa!

Asiasta Englantiin: Uskon, että Ellie Gouldingin maaliskuussa julkaistava debyytti on mahtavan hyvä! Helmikuun lopulla julkaistava sinkku Starry Eyed ainakin on mahtavan hyvä.

Starry Eyed tulee nousemaan UK-sinkkulistalla paljon korkeammalle kuin edellinen julkaisu: sijalle 53. yltänyt Under the Sheets.

Little Boots

2009-08-19T16:49:00.034+03:00

Ensialbuminsa kesäkuussa julkaissut Little Boots on jännä.

Vahvasti elektropoppailevien Stuck On Repeatin ja Mathematicsin jälkeen promona julkaistu ysärihenkinen New In Town toimi ensikuuntelulla suunnilleen yhtä hyvin kuin saavillinen jäävettä niskaan. Ja tämä kaikella ysäriystävällisyydellä sanottuna. Uusin sinkku Remedy puolestaan on sitä ihtiään: ruotsalaista diskoa.

Miksi Little Boots ja Remedy sitten pönöttävät LastFM:n soittolistani ykkösenä jo toista viikkoa?

Siksi, koska minut on taitavalla brändäyksellä viekoiteltu pitämään kappaleesta, joka voisi tuotantonsa puolesta olla lohkaisu Septemberin tulevalta albumilta. Mutta ei se mitään: siinä missä Septemberin isä työskentelee avaruustutkimuksen parissa, Victoria "Little Boots" Hesketh paitsi laulaa, soittaa pianoa, tökkii stylofonia, käyttää Tenori-Onia taustaorkesterinaan, myös kirjoittaa biisinsä itse.

Hands-albumin tuottajagalleria on varsinainen elektropopin hittivetoisen siiven hall of fame: biisejä ovat olleet kasaamassa mm. Joe Goddard (Hot Chip), Greg Kurstin (Lily Allen, Ladyhawke, Kylie Minogue) ja RedOne (Lady Gaga, Shakira). Tutuista taustajoukoista huolimatta Little Boots välttää pahimmat kasaripastissikliseet, toisin kuin esimerkiksi viime viikonloppuna Flow:ssa vieraillut Ladyhawke.

Himpun verran epätasaisesta kokonaisuudesta huolimatta Hands on erinomainen voimannäyte, erityisesti Victoria Heskethin biisinkirjoituskyvyn suhteen.

Alan Braxe

2009-08-11T19:26:00.007+03:00

Musiikki aiheuttaa assosiaatioita, joiden vaihteluväli ylittää kollektiivisen alitajunnan rajat. Tai sitten Alan Braxen ja Fred Falken Rubicon (2004) -kappaleen videon ohjaaja on vähälahjainen. Syytä ei tällä kertaa voi vierittää levy-yhtiönkään niskoille, sillä Rubiconin julkaisseen Vulture Musicin omistaa Braxe itse.

Syyttävä sormeni kääntyy Fred Falkeen jonka pitkältä syntilistalta löytyy muun muassa Alesha Dixon (The Boy Does Nothing), sekä viimeisetkin Spice Girlsin rippeet Little Bootsin New In Townista irtitislannut remix. Kaikesta päätellen Falke on myös Kris Menacen kanssa läheisissä väleissä. Menacen, joka kolmen CD:n Idiosyncrasies-boxillaan lähestulkoon kirjoitti länsimaisen musiikin viimeisen luvun.

Alan Braxen Addicted (2009) on puolestaan ehkä tuoreinta, mitä houserintamalla on tänä vuonna kuultu. Alan Braxe on nero. Tai ainakin ihan kohtuullisen pätevä housetuottaja Ranskasta.

Justice

2009-08-10T22:18:00.015+03:00

Vuonna 2001 Gaspard Augé ja Xavier de Rosnay olivat pariisilaisia graafikoita, joiden mielestä graafikon ei tarvitse osata piirtää. Vuonna 2009 Gaspard Augé ja Xavier de Rosnay ovat pariisilaisia muusikoita, joiden mielestä muusikon ei tarvitse osata soittaa.

Gaspard ja Xavier ovat Justice.

Justice on cool. Myös Justicen manageri Pedro Winter on cool.

Justicen studiossa on runsaasti laitteita. Laitteet ovat sisustuselementtejä, eikä sisustuselementtejä käytetä musiikin tekemiseen.

Justicen studiossa on ikkuna, mutta musiikin tuottamiseen Justice käyttää Macintoshia ja sen mukana tullutta Garageband-ohjelmaa. Garageband-ohjelma on ilmainen.

Kun Justice esiintyy livenä TV:n keskusteluohjelmassa, heidän laitteisiinsa ei ole kytketty johtoja. Kun Justice tekee remixin, Justice tekee remixin koska on hauskaa nähdä oma nimensä Britney Spearsin levyn kansitekstissä. Nykyään Justice tosin tekee remixejä vain ystävilleen, kuten The Teenagersille ja Klaxonsille.

Justice on poikabändi. Gaspardilla on viikset.